Naisten kauden 2020-21 valmennusryhmä valittu!
19.3.2020 20:28 Uutiset / Naiset

Valmennusryhmään kaksi uutta nimeä!

Vaikka joukkueen toiminta on vallitsevan maailmantilanteen vuoksi siirtynyt ennenaikaiselle omatoimijaksolle, tapahtuu taustalla kovaa vauhtia valmistelut tulevaa kautta varten.

"Tulevan kauden joukkueen rakennus on parhaillaan käynnissä, ja odotettavissa on, että joukkue tulee joltain osin hieman muuttumaan. Pelaajasopimuksia julkaistaan kevään mittaan." Totesi päävalmentaja Marko Haapala tulevan kauden joukkueen rakennuksesta.

Mennyt kausi oli Haapalan ensimmäinen joukkueen peräsimessä. Tulevasta kaudesta kysyttäessä päävalmentajan ajatukset ovat innokkaan odottavat:

"Henkilökohtaisesti ajateltuna pääsen tulevaan kauteen helpommista lähtökohdista, kuin vuosi sitten; ensimmäinen kausi naisten valmennuksessa oli monin tavoin opettavainen. Kuitenkin ehdottomasti innokkaana odotan tulevaa kautta, paljon edelliskaudesta oppia ottaneena!"

Myös valmennusryhmässä tapahtuu muutoksia, kun kaksi pitkäaikaista valmentajaa Mika Nummi sekä Antti Kotkanoksa ripustavat pillin ja hokkarit naulaan.

Uuteen valmennusryhmään kuuluu päävalmentaja Haapalan lisäksi apuvalmentaja Susanne Uppgård sekä maalivahtivalmentaja Vesa Perkiö. Apua fysiikkavalmennuksen kanssa saadaan seuran B-juniorijoukkueen apu-/fysiikkavalmentajalta Tamas Fodorilta.

Uppgård on monelle joukkueen seuraajalle tuttu nimi aiemmilta kausilta. Hän luuti kotkapaitojen puolustuksessa yhteensä 125 ottelua viiden kauden aikana tehoin 59 + 98 = 157. Hän toimi myös kaudesta 2015-2016 joukkueen kapteenina ja myöhemmin varakapteenina, ja hän on kulkenut joukkueen mukana pitkän matkan Suomi-sarjasta aina Liigaan saakka.

"Erittäin siistiä palata hallille täysin uudessa roolissa! Tulee todella paljon uusia asioita opittavaksi valmentamisesta. Uskon, että pystyn kuitenkin tuomaan joukkueelle jotain uutta ja erilaista lähestymistapaa asioihin. Kaudesta tulee varmasti pitkä ja haastava; tulee kovia ja tasaisia pelejä, hyviä ja huonoja hetkiä, mutta yhdessä joukkueena niistäkin selvitään, ja mennään keväällä pitkälle. Pieni pilke silmäkulmassa ja kova hönkä päälle, niin hyviä tuloksia saadaan varmasti aikaan!"

Perkiö taasen on uusi tuttavuus joukkueen penkin takana, vaikkakin joukkueen mukana hän on kulkenut muutaman kauden, avustaen joukkuetta kulloinkin tarvittavissa tehtävissä aina treenien hätäapumaalivahdista somevastaavan rooliin sekä lähes kaikkea siltä väliltä. Maalivahtivalmentajan paikkaa tarjotessa hän oli hieman yllättynyt, mutta innoissaan:

"Kun minua pyydettiin tulevan kauden valmennusryhmään mukaan, se tuli kieltämättä hieman puun takaa. Olen kyllä Markon kanssa jutellut paljonkin valmentamisesta kuluneen kauden aikana, ja kiinnostukseni maalivahtipelaamiseen ja -valmentamiseen on noussut keskusteluissamme esiin. Kieltämättä hieman asiaa jouduin tuumaamaan monelta kantilta, mutta mahdollisuus oli liian houkutteleva jättää tarttumatta! Oma valmennuskokemukseni tulee paljon pienempien kiekkoilijoiden valmentamisesta, joka jatkuu myös ensi kaudella, mutta hyppään innolla mukaan Naisten liiga-joukkueeseen ja otan haasteen vastaan! Uskon, että minulla on annettavaa maalivahdeille oman tietämykseni ja harrastuneisuuden kautta, ja avoimin mielin haluan myös oppia uutta!"

Haapala odottaa sujuvaa yhteistyötä ja uusia ideoita uudelta valmennustiimiltä:

"Uudesta valmennusryhmästä olen todella innoissani! Odotan Susannelta ja Vesalta uusia ideoita ja tuoreita näkökulmia joukkueen valmennukseen. On hienoa, että saadaan penkin taakse ensimmäistä kertaa seuran historiassa naisvalmentaja, jolla riittää intoa ja näkemystä myös pelaajan näkökulmasta ihan lähimenneisyydestä! Myös maalivahtivalmennuksen suhteen saadaan uudet ja raikkaat ajatukset omaava valmentaja, joka on jo joukkueelle entuudestaan tuttu. Fysiikkaharjoitteluun saamme myös toivottuja lisäkäsiä, minkä seura mahdollisti. Ehdottomasti tärkeimpänä asiana näen valmennusryhmästä kumpuava halu kehittää pelaajia ja kehittyä valmentajina. Olen erittäin tyytyväinen!"


   
Lisää uutisia
Vaasan Sportin Juniorit Ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat