Saako Virkiä pysäytettyä Sportin?
19.9.2017 17:46 Uutiset / Naiset

Saako Virkiä pysäytettyä Sportin?

Tulevana viikonloppuna taas pelataan. Matka lauantaina Lapualle ja Virkiän vieraaksi. Ottelua voisi melkein kutsua jo paikallispeliksi on matka sen verran lyhyt, että myös kannattajilla on oiva tilaisuus lähteä seuraamaan vieraskentällä pelattavaa ottelua. Jatkuuko Sportin teho vai saako Virkiä pysäytettyä Sportin?

Naisten uusi vastuuvalmentajan Mika Nummen opein kuluvaan kauteen lähtenyt Sport on pelannut onnistuneet kaksi ottelua. Sport on voittanut molemmat pelaamansa ottelut.

Sport pelasi lauantaina kotihallissa sarjaan uutena tulokkaana saapunutta YJK:ta vastaa. YJK kaatui selvin 15-1 lukemin. Sunnuntaina matka Alavudelle ja APV kaatui vieraskaukalossa 2-5.

Peli ei Sportin osalta ole vielä täysin uomissaan, ja joukkue parantaa otteitaan erä erältä parempaan suuntaan. Esimerkiksi APV:ta vastaan ensimmäinen erä oli hakemista, mutta toinen ja kolmas erä oli sitten jääkiekkoa. Kiekko liikkui pelaajalta toiselle.

Virkiä puolestaan pelasi kotihallissa Kokkolan Hermestä vastaan. Ottelu tuntui olevan tiukka, sillä Hermes voitti vasta jatkoajan jälkeen 4-5. Virkiä maalilla ahkeroi Sportin maalilla harjoitusturnauksessa kiekkoja torjunut Melisa Mörönen, joka Hermestä vastaa oli kiekon edessä 45 kertaa.

Sport ja Virkiä kohtasivat viime kaudella kolme kertaa ja Sport oli parempi joka kerta maalisuhteella 23-7

SEURAA HEITÄ

METTE OHLIS, hyökkääjä #23 | SPORT

Mette on molemmissa Sportin edellisissä otteluissa ollut maalipaikoilla useita kertoja ja vääntö ollut vahvaa, kummiskaan vielä sitä osumaa saamatta. Onko nyt Metten vuoro iskeä?

MÖRÖNEN MELISA, maalivahti #35 | VIRKIÄ

Miten Virkiän maalivahti saa Sportin maalipyssyt pysäytettyä? Varsinkin, kun Melisa pelasi Sportin paidassa Vaasassa järjestetyssä harjoitusturnauksessa.


   
Lisää uutisia
Naiset
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930
 
Kategoriat